lauantai 5. maaliskuuta 2011

Ronja, Viiru ja vähän muutakin

Tänään aamupäivästä äiti leipoi pullaa, ja valmistumista odotellessa kaivoin kameran taas kerran esiin. Kyllä on tänään saatu nauttia ihania herkkuja! :D Sitten iltapäivästä kävimme äitin kanssa jäällä koirien kanssa. Dina on maailman vaikein kuvattava tumman pörröturkin takia, mutta ensisijaisen haasteen tuo se, ettei se suostu pysymään paikalla hetkeäkään! Lisäilen siitä myöhemmin kuvia kun saan sopivan määrän kuvattua. Ronja juoksenteli ympäriinsä ja ihmetteli pilkkijöiden touhua..

Viiru, meidän 6-vuotias kissamme on aivan loistava tapaus. Kun lähden Ronjan kanssa lenkille, se seuraa lähes aina koko lenkin mukana! Välillä tietysti hieman kärttyisästi naukuen jos sattuu jäämään jälkeen..


Viiru, 2005 syntynyt poikakissani

Viiru lenkkeilee aina ahkerasti mukanani kun lähden Ronjan kanssa jonnekin


Jäällä oli kova tuuli, Ronja onkin tässä kuvassa puolipystykorva :D



Oikealla alhaalla oleva kuva on otettu muutama päivä sitten, valitettavasti pilvisellä säällä jää sävyt harmaiksi:/ Nyt kun Wilma on Saksassa, Ronja on keksinyt kuinka hauskaa on jahdata lumipalloja. Yleensä Wilma on ahnehtinut innostuksissaan tämän riemun!


Tässä Ronja ihmettelee miten MEIDÄN jäällä voi olla jotain vieraita! :D



Lempiherkkujani! Oli pakko laittaa nämä kuvat tänne..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti