Niin kaunis siskoni Mari! |
Tältä näytti jäällä neljän jälkeen: ihanasti päivät pidentyneet jo! |
Niin kaunis siskoni Mari! |
Tältä näytti jäällä neljän jälkeen: ihanasti päivät pidentyneet jo! |
Vuoden 2010 aikana kokeilin ensimmäistä kertaa valokuvaamista kisoissa ja innostuinkin ensimmäisen keikan jälkeen vielä kahdesti käymään Kangasalan Pohtiksella. |
Sitten hiukan erilaisiin tunnelmiin: Tämä kuva on Liettuasta. Hevosen toisessa etujalassa on ketju, jonka toinen pää oli kiinni lähellä olevassa puussa. Onneksi Suomessa ei kovin usein törmää tälläiseen... |
Satunnaisia kuvia. Hevoset ovat sitten kauniita eläimiä! |
Tässä rakas Rikuni, maailman paras hevonen! |
Tamma varsansa kanssa kesälaitumella heinäkuussa |
Saara ja Oskari |
Heinäkuu oli uskomattoman lämmin: sellainen kun kesän kuuluisikin olla! Ylemmässä kuvassa rakas pikkuveljeni Tuomas ongella, alempi kuva lupailee jo kauan odotettujen sänkipeltojen lähestyvän.. |
Olimme Rikun kanssa maastolenkillä eräänä elokuisena iltana, kun yhtäkkiä huomasin järven toisella puolella meidän lemppari sänkipellolla liekkejä! Kierrettiin kiireellä katsomaan ja näky oli huima: Valtavaa sänkipeltoa kulotettiin! Kävin vaihtamassa hevosen kameraan (Riku ei ihme kyllä pelännyt yhtään liekkejä) ja ihastelin harvinaista näkyä :) |
Ylhäällä Saara ja Oskari, loistava pari! Heitä sain käydä pariin otteeseen kuvaamassa syksyllä. Vaikka syksyn värisävyt ovat kuvaamisen kannalta edulliset, on aina jotenkin haikeaa kun lehdet tippuvat pois, maailma muuttuu harmaaksi ja on pitkä talvi edessä :/ Olen ehdottomasti enemmän kesäihmisiä, mutta silti onnellinen Suomen neljästä vuodenajasta. |
Tässä kaksi maailman ihaninta ja rakkainta eläinystävääni, Riku ja Ronja! Ronjan kuva kuuluu ensimmäisiin studiokokeiluihini. |
Taas Ronja, taustalla aivan peilityyni järvi. Laskevan auringon valo oli mukavan pehmeä ja Ronja asettui kivelle varsin tottuneesti kameran eteen:D |
Heh, tässä on meidän joulukortti viime joululta :D Idea oli siskoni, toteutus minun. Tämänkin kanssa sain väkertää melkoisen kauan, en todellakaan ole kovin tottunut kuvanmuokkausohjelmien käyttäjä.. Mutta hauskaa puuhaa oli! :) |
Nautin ulkoilusta, varsinkin viime talvena! En ole koskaan ennen nähnyt niin paljon puissa lunta. Kylmät kelit eivät tammikuussa paljoa häirinneet, oikeastaan oli mukavakin kirpeän pakkasen keskeltä haikailla tulevaan - helmikuiseen Australian matkaan. |
11.2 lähtö Australiaan koitti. Upea maa, josta on jaksanut hehkuttaa vielä kauan matkan jälkeen! Ehdottomasti vuoden mieleenpainuneimpia kohokohtia. Vasemmalla on Brisbanen sademetsää, oikealla Mount Wellingtonin huipulta kuvattu näkymä Tasmanian Hobartissa. (Vaikka päivän lämpötila oli yli +20, huipulla oli ihan järjettömän kylmä! Muistaakseni +5 astetta?) Päällimmäistä: Olen ikuisesti kiitollinen rakkaalle tädilleni, jonka luona sain Canberrassa viettää pääosan Australian ajastani. |
Maaliskuun aikana vietin kaksi viikkoa Brisbanessa. Ihanat uudet ystävät, Happosen perhe, upeat maisemat ja valkoiset hiekkarannat -täydellistä! Sain jakaa tämän upean reissun ihanan ystäväni Marjan kanssa. Tässä kuvassa on Gold Coastin Surfers Paradise. Ja sitä se todella olikin, ne aallot! Toivottavasti kuvasta välittyy edes osittain se tunnelma, joka siellä vallitsi.. |
Palasin Australiasta 9. huhtikuuta. Koko huhtikuuta varjosti huoli Katasta, rakkaasta saksanpaimenkoirastamme: sen kunto oli kovasti heikentynyt melko lyhyessä ajassa. Ihan nuori koira se ei enää ollut, Kata täytti huhtikuussa 12 vuotta. Kata lopetettiin 3.5.2010. Kaiken surun keskellä iloa tuotti rakas Ronjani, meidän oma kasvatti vuodelta 2009. |
Toukokuu on ihanaa aikaa, kaikkialla alkaa jo olla melko vihreää. Rakastan kukkia ja niiden kuvaamista, kevään tuoksua ja kun aurinko lämmittää. Ja kun kesäloma lähestyy! Ronja ja Wilma kulkivat ahkerasti mukanani luonnossa. Ronjalla ainakin oli tuolla kevätlenkillä kevättä rinnassa, ilmeestä ja vauhdista päätellen! :D |
Taas kukkia, ja kuu! :D Se ei kyllä kesäkuuhuni erikoisemmin liity, laitoin kun sattui tuohon sopimaan:D Tuohonkin kukkakuvausretkeen liittyy hauska muisto, kun epähuomiossa löin skootterin boksin kiinni ja avain jäi sinne.. onneksi äiti tuli vara-avaimen kanssa pelastamaan:D |
Heidi |
Titta |
Marja |
Emilia H. |
Anniina |
Johanna |
Metsäkurjenpolvet. Tämä kukka on kesän suosikkikukkani :) |
Sinivuokot! Näitä rakastan keväällä eniten. |
Vasemmanpuoleiset kukat kuuluvat Leningradin musta -kirsikkapuulle. |
Maitohorsma! Sekä...no, eihän tuo mikään kukka ole. Ohrakuva vaan sopi maitohorsman pariksi :) |
Tuomenkukistakin tykkään valtavasti. En tosin ole koskaan ollut varma pidänkö tästä kuvasta, sävyt herättävät ristiriitaisia tunteita. |
Hyvää ystävänpäivää ystäville :) |
Tasmania. |
Sydney! Oopperatalo, Harbour Bridge, Darling Harbour sekä Bondi Beach. |
Vasemmalla ylhäällä Brisbanen South bank, alhaalla Surfers Paradise. Oikealla alhaalla Mount Wellington Tasmanian Hobartissa. Ja sitten uudet tossut! |
Öinen Canberra. Alemmassa kuvassa näkyy Australian Parlamenttitalo. |