keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Viime vuoden kooste! (Tammikuu - Kesäkuu)

Aika taas kaivella vanhoja kuva-arkistoja, sieltä kun materiaalia löytyy! :D Muutenkin pidän aina vanhojen kuvien katselusta. On niin paljon hyviä muistoja!
Tässä postauksessa on jokaiselle kuukaudelle kuvakollaasi, liittyen omaan vuoteeni 2010. Vaikka kuvani eivät todellakaan ole mitään mestariteoksia, eihän se ole tarkoituskaan? Mutta asiaan:

Nautin ulkoilusta, varsinkin viime talvena! En ole koskaan ennen nähnyt niin paljon puissa lunta. Kylmät kelit eivät tammikuussa paljoa häirinneet, oikeastaan oli mukavakin kirpeän pakkasen keskeltä haikailla tulevaan - helmikuiseen Australian matkaan.


11.2 lähtö Australiaan koitti. Upea maa, josta on jaksanut hehkuttaa vielä kauan matkan jälkeen! Ehdottomasti vuoden mieleenpainuneimpia kohokohtia. Vasemmalla on Brisbanen sademetsää, oikealla Mount Wellingtonin huipulta kuvattu näkymä Tasmanian Hobartissa. (Vaikka päivän lämpötila oli yli +20, huipulla oli ihan järjettömän kylmä! Muistaakseni +5 astetta?) Päällimmäistä: Olen ikuisesti kiitollinen rakkaalle tädilleni, jonka luona sain Canberrassa viettää pääosan Australian ajastani.


Maaliskuun aikana vietin kaksi viikkoa Brisbanessa. Ihanat uudet ystävät, Happosen perhe, upeat maisemat ja valkoiset hiekkarannat -täydellistä! Sain jakaa tämän upean reissun ihanan ystäväni Marjan kanssa. Tässä kuvassa on Gold Coastin Surfers Paradise. Ja sitä se todella olikin, ne aallot! Toivottavasti kuvasta välittyy edes osittain se tunnelma, joka siellä vallitsi..


Palasin Australiasta 9. huhtikuuta. Koko huhtikuuta varjosti huoli Katasta, rakkaasta saksanpaimenkoirastamme: sen kunto oli kovasti heikentynyt melko lyhyessä ajassa. Ihan nuori koira se ei enää ollut, Kata täytti huhtikuussa 12 vuotta. Kata lopetettiin 3.5.2010. Kaiken surun keskellä iloa tuotti rakas Ronjani, meidän oma kasvatti vuodelta 2009.

Toukokuu on ihanaa aikaa, kaikkialla alkaa jo olla melko vihreää. Rakastan kukkia ja niiden kuvaamista, kevään tuoksua ja kun aurinko lämmittää. Ja kun kesäloma lähestyy! Ronja ja Wilma kulkivat ahkerasti mukanani luonnossa. Ronjalla ainakin oli tuolla kevätlenkillä kevättä rinnassa, ilmeestä ja vauhdista päätellen! :D


Taas kukkia, ja kuu! :D Se ei kyllä kesäkuuhuni erikoisemmin liity, laitoin kun sattui tuohon sopimaan:D Tuohonkin kukkakuvausretkeen liittyy hauska muisto, kun epähuomiossa löin skootterin boksin kiinni ja avain jäi sinne.. onneksi äiti tuli vara-avaimen kanssa pelastamaan:D

Jatkoa seuraa ensi postauksessa!:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti